Putkimiehen tänään tekemät uudet putket. Kuvassa käynnissä putkien kiinnitys seinään. |
Tähän voisi googlettaa sen legendaariset projektin vaiheet -listan... Nyt taidetaan elää sitä vaihetta, kun tuntuu että remontti ei lopu koskaan, koska tekemistä on käsittämättömän paljon, mikään ei etene, tuhat kysymysmerkkiä leijuu ilmassa, tekemisen jäljet eivät tule näkyviin, mutta rahaa menee mitä tylsimpiin asioihin. Purkuvaiheessa oli kivaa, kun näki heti muutoksen ja toisaalta sitten kun lähdetään kasaamaan keittiötä tai laatoittamaan kylppäriä, voi jo hyppiä yhdellä jalalla ja iloita uudesta.
Ylempi haara minun piikkaamani, eikä edes osunut vesijohtoon. |
Jotta itsellekin tulisi sellainen fiilis, että jotain on kuitenkin tehty viimeisenkin viikon aikana, tässä vähän listaa asioista:
- Piikattu kylppärin putket esiin, kaivettu lattiakaivoa, poistettu siitä vanhat kupariosat, irroitettu lavuaari, hanat, wc-istuin
- Poistettu pesukoneliitäntä ja parit muutkin putket käytöstä, kuten vanha käyttövesikiertoinen lattialämmitys (putkimies)
- Rakennettu uusia putkia pintavetoja odottamaan (putkimies)
- Aloitettu kylppärin seinien tasoitus heittelemällä märkätilatasoitetta seinään
- Peitetty keittiön paljastunut tiiliseinä tasoitteella
- Maalattu patterit keittiöstä ja olkkarista (minä!)
- Vaihdettu kuulumisia kaikkien ihmisten kanssa, jotka ovat koskaan tehneet remppaa
- Kierretty kauppoja kauppojen perään ja metsästetty edullisimpia tuotteita ja jumitettu päätösten edessä
- Ostettu muun muassa: tasoitetta (märkätila- ja tiili-), järkyn hintaista vesieristettä (275 euroa, eikä se pussi edes riitä...), minipurkki epoksihartsia (40 e...), lattiakaivon korokerengas, sivuviemärin pätkä ja siihen mutka ja moonta pikalounasta.
Lauantaina aloitettiin sähkösuunnitelmat, onneksi on apureita! |
Mutta shoppailtu on muutakin... Olen nimittäin ihan tori.fi -koukussa. Sieltä olen tehnyt monta hyvää bongausta, mutta on siihen pari hetkeä hurahtanutkin ja välillä parempia löytöjä olisi voinut malttaa odottaa, mutta toisaalta monet myös menneet sivu suun. Melko paljon olen ostanut sieltä käyttämättömiä tavaroita, jotka ovat olleet omistajilleen tarpeettomia. Usein olisin saanut samaan hintaan Ikeasta uutta, mutta uskon, että pieni vaivannäkö on ollut kannattavampaa. Ympäri pääkaupunkiseutua sitä on toki tullut ajeltua tavaroiden perässä ja monia erilaisia ihmisiä tavattua, mutta konsepti on tosi helppo ja toimiva. Olen itsekin myynyt ja antanut sitä kautta asioita, tosin lähinnä pienempiä juttuja.
Tähän mennessä olen ostanut torin kautta käytettynä kaksi baarituolia, unelmasohvan, kirjahyllylipaston, astianpesukoneen, kuukauden käytetyt kaapinovien vetimet ja uutena keittiön altaan, suihkuseinän, keittiön ja kylppärin hanat ja jääkaappipakastimen. Haussa olisi vielä ainakin sohvapöytä, yöpöytä, penkki, parvekekalusteet, lamppuja, mattoja, verhoja, sohvatyynyjä sekä keinutuoli (!). Näillä tosin ei ole tosiaankaan mikään kiire. Kaupasta joudun ostamaan kalusteista vielä ainakin eteisen kaapit, keittiön (kaapit, välitilan, tasot) ja kylppärin (laatat, peilikaappi, allas, allaskaappi, vessanpönttö ja naulakoita), viimeisimpiä yritän vielä hyvällä tuurilla löytää torista. Kauhistuttaa ja vähän ahdistaakin tämä tavaran paljous, mutta toki suurin osa on asuntoon pakollisesti kuuluvia kalusteita.
Jääkaappi kotiutumassa |
http://masku.com/tuotteet/p230-indiana/ |
Tällä hetkellä yritän tehdä päätöksiä kylppärin laatoista. Olin jo pitkään varma, että seinät isohkoilla (esim. 25 cm x 40 cm) kiiltävillä, valkoisilla laatoilla ja lattia mustilla 10 cm x 10 cm laatoilla ja mustilla saumoilla, mutta nyt olen alkanut arpomaan, että pitäiskö repäistä jotain erilaista, esim. oviseinä myös mustalla, voisiko harmaa sittenkin olla se oikea, miten olisi joku erivärinen pystyraita? Tuleeko kiiltävästä valkoisesta 80-lukufiilis? Oisko hyviä vinkkejä värivalintoihin, minkälaisen kylppärin itse haluaisit?