Vajaa puolitoista viikkoa sitten pääsin omilla avaimilla ihmettelemään, että mitä sitä oikein tuli ostettua. Duunarini ei kauaa aikaillut vaan kääri samantien hihat ja lahkeet ja onkin viettänyt työmaalla lähes kaiken aikansa. Nyt makuuhuone on loppumaalinsilauksia vaille valmis ja tällä viikolla se täytetään ääriään myöten täyteen tavaraa.
Ajatuksena minulla on, että asunnosta tulisi pitkälti pelkistetty musta-harmaa-valkoinen, mutta itseni tuntien tiesin, että johonkin haluan myös väriä. Se joku päätyi olemaan makuuhuone. Huithait "asunnon yhtenäiselle linjalle". Kovin montaa maaliliuskaa en jaksanut vertailla vaan päädyin graduaiheeni mukaisesti Tikkurilan "Keto"-sävyyn. Ylipätäään vihreään päädyin siksi, että aion laittaa makuuhuoneen seinälle lahjaksi saamani kasvitaulun, josta yläbannerin kuva on otettu. Vaihtoehtovärinä olisi toki ollut vaaleanpunainen, mutta ne ketkä eivät muista ensimmäisestä kodista mitään muuta, muistavat ainakin vaaleanpunaiset seinät.
Ja näin kaatuu seinä. Ehdin nähdä vain kyseisiin kuviin ikuistetut vaiheet, hommaan meni alle neljä tuntia, mutta kivimurskan kantaminen sitten tylsempää puuhaa (näin kuulin). |
Uusi maisemani. Hautuumaa vaihtui parkkipaikkaan ja meri kaukaiseen kauppakeskukseen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti