Miksi asuntoilmoituksissa ei kuvailla isännöitsijää? Nyt ymmärrän,
että olisi ollut ratkaisevan olennaista, jos myynti-ilmoituksessa olisi
lukenut: "Isännöitsijänä koko ikänsä talossa asunut, rakennusalan
ammattilainen, joka pitää asukkaiden puolia." No aivan niin ei olisi tämän
asunnon ilmoituksessa olisi lukenutkaan... Jo ennen ostopäätöstä yritin
soitella isännöitsijälle, lähetin hänelle kolme sähköpostia ja soitin kaksi kertaa,
jolloin hän lupasi selvitellä asioita. Loppujen lopuksi hän soitti viisi
minuuttia ennen kaupantekoa ja vastasi kaikkeen: "Olen ollut vajaan vuoden
tämän talon isännöitsijänä, joten en tiedä". No tottahan se toki on,
olen vain malttamaton, kun en saa selkeitä vastauksia.
Eniten
raivostuttaa, että hänen mukaansa kylppäriä remontoidessa pitäisi muun muassa
vaihtaa omalla kustannuksella vesikiertoinen lattialämmitys
sähkölämmitteiseksi, vaihtaa sähköjohdot (mitä lie kaikkea siihen kuuluikin),
laittaa kosteuseritykset, joita ei ennestään ole ollenkaan jne. Lain
vastaisesti ohjeissa sanottiin myös minkä merkkisiä materiaaleja pitäisi
käyttää. Ohjeita oli jopa oven karmien maalisävystä ja kynnyksen puulajista. Öö
omasta kodista pitäisi saada valita ihan vapaasti moiset asiat? Ja toki
näppärintä olisi tehdäkin nämä uudistukset rempan yhteydessä, mutta siinä on
yksi MUTTA. Nimittäin isännöitsijän mukaan kylppärinsä remontoinutta ei voida
kuitenkaan vapauttaa tulevan putkiremontin kustannuksista näiden asioiden
osalta, kuten olen kuullut monessa taloyhtiössä toimittavan. Eli sitten
maksaisin samat asiat uudelleen, vaikka minun asuntoon niitä ei enää
asennettaisikaan. Putkiremontti tarkoitus tulla vasta vuoden 2016 jälkeen ja se
tehdään sukituksena eli koko kylppäriä ei tarvitse räjäyttää vaan putket
uusitaan pintavetoina ja kaakelit ja kalusteet saavat pysyä paikoillaan.
Viemärit on uusittu jo aikaisemmin. Yksi ratkaisu olisi laatoittaa kylmästi
vanhan lattian päälle ja laittaa se sitten yhtiön piikkiin uusiksi muutaman
vuoden päästä. Tämä on olisi yhtiön rakennusvalvojan mukaan ihan okei, mutta
ekologista sydäntäni riistää, että sitten surutta silputtaisiin uudet kaakelit.
Voihan.
Tämän säätämisen
vastapainoksi vähän tapettifiilistelyä! Löysin kuukausi sitten ihanan tapetin Taloja
ja toiveita blogista (http://talojajatoiveita.blogspot.fi,
josta myös kuva). Ja tyypilliseen tapaani päätin jääräpäisesti, että sen haluan
(jep ensimmäisen), vaikka metsästys osoittautuikin melko haastavaksi. (Ei, en
ole ihminen joka kääntää puoli palloa löytääkseen juuri sen oikean, tapetin, enhän?) Aikaisemmin
tapettia oli saanut K-raudasta, mutta ei enää. Valmistajankin sivuilla näytti
olevan vain vääriä sävyjä, eivätkä he vastanneet yhteydenottoihin. Otin siis
suuren riskin ja tilasin kellertävältä näyttävää tapettia mallipalan (1 euro)
ja kuinka ollakaan, se oli juuri se oikea! Ymmärsin, että vitivalkoisen tapetin
kuvaaminen ei välttämättä aina ole kovin näppärää. Nyt tilasin tapettia kaksi
rullaa. Ensin ajattelin sitä makkariin, mutta tuleekin todennäköisesti
olohuoneen takaseinälle. Kaksi rullaa ei aivan riitä, mutta ajattelin jättää
kuusi senttiä molemmista reunoista vajaaksi.
Tapetti: Fiona, Light & Bright
http://fiona-walldesign.com/wallpaper/Light__Bright/Fiona_Light__Bright_351927(351927).aspx
Loppukevennyksenä välittäjältä saamani pohjakuva. Onneksi nyt jo
parempikin käytössä.
Hotel Casino & Racetrack, Racetrack, NV - Mapyro
VastaaPoistaFind your perfect spot 영천 출장안마 in 익산 출장마사지 the heart 남양주 출장마사지 of downtown Reno. Get directions, reviews and information for 광주광역 출장마사지 Hotel Casino & 과천 출장안마 Racetrack in Reno, NV.